sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Ensimmäiseltä lukukaudelta toiselle

Ensimmäinen lukukausi Lundin Yliopistolla on tarjonnut paljon mielenkiintoisia kokemuksia ja uutta opittavaa. Ruotsi on myös maana kiinnostava opiskeluympäristö. Ruotsi on lähes 2 kertaa väkirikkaampi kuin Suomi ja maantieteellisestikin suurempi eli Euroopan kolmanneksi suurin valtio. Ruotsi on tunnetusti puolueeton kuningaskunta ja sillä on pitkä kansallinen historia. Ruotsi on osa Euroopan Unionia, mutta oman valuutan eli kruunun asema on säilynyt vahvana.    Kulttuurillisesti ruotsalaiset ovat selkeästi skandinaavisen hillittyjä, mutta suomalaisia hieman puheliaampia, iloisempia ja sosiaalisempia. Olen tykästynyt toden teolla kuntokeskuksen ryhmäliikuntatunneills käymiseen, jossa ohjaajat ovat valtavan kannustavia ja energisiä.

Ulkomaalaisten osuus väestöstä on lähes viidesosa, ja ullkomaalaisten integroimisessa ollaan kokeneita ja siksi Malmön ghettoissakin olen kokenut oloni ihan turvalliseksi. Kaksi iltaa viikossa vievällä ruotsinkurssillani olen tavannut kielen- ja kulttuurinoppimisesta erittäin motivoituneita maahanmuuttajia, jotka ovat integroituneet jo muutamissa kuukausissa uuteen kotimaahansa, viihtyvät ja ovat tulleet jäädäkseen. He keskustelevat jopa mieluummin kohtalaisella ruotsilla kuin tutummalla englannilla.

 Maisteriopintojeni ensimmäisellä lukukaudella olen tutustunut ruotsalaiseen opiskelujärjestelmään, jossa kurssisuoritukseen sisältyy aina ryhmätehtäviä, yksilösuorituksia, väittelyitä ja esityksiä, pitkälti samaan käytännönläheiseen tyyliin kuin suomalaisissa ja hollantilaisissa ammattikorkeakouluissa ja Sveitsin ja Swazimaan yliopistoissa.  Akateemista vapautta on kohtalaisesti, uusintatenttimahdollisuuksia ja muita yksilöllisiä ratkaisuja on paljon, kurssisuorituksia räätälöidään jonkin verran ja deadlinien missaamisesta ei periaatteessa kovin rankasti sakoteta.

Opiskelijat ovat suomalaiseen tyyliin integroitu erittäin vahvasti tiedekunnan päätöselimiin ja opiskelijakunnan edustajia kuunnellaan mielellään. Opiskelijatraditioita Pohjoismaiden kolmanneksi vanhimmassa yliopistossa riittää ja niistä me nuoremman koulutusohjelman opiskelijatkin ammennamme, esimerkiksi tällä hetkellä murrosvaiheessa opiskelijoiden järjestämiin valmistujaisjuhliinkin.

Pienessä ja nuoressa terveystieteellisessä ohjelmassamme lääketieteellisessä tiedekunnassa ollaan innovatiivisia ja halukkaita jatkuvasti konkreettisesti kehittämään opiskelumahdollisuuksia, kurssisisältöja ja opintojen toteutusmuotoja. Kuitenkin pitkälti pakollisista opinnoista opintokokonaisuutemme koostuu ja varsinaisia suomalaisia sivuainekäytänteitä ei tunneta. Kaikki avoimet kurssit ja koulutusohjelmat löytyvät jatkuvasti päivittyvästä online hakujärjestelmästä netistä, jossa on useita hakuaikoja pitkin vuotta. Ulkomaisille opiskelijoille on paljon erilaisia stipendejä tarjolla. Ulkomaavaihtomahdollisuuksia on paljon, kiitos pitkien kansainvälisten yhteistyösopimusten ja suuri osa paikallisista näihin mahdollisuuksiin mielellään tarttuu.

Innolla odotan huomenna alkavaa toista lukukautta viikon lukukausivälitauon jälkeen.