maanantai 23. helmikuuta 2015

Hup Holland



Gradun kirjoitus ja sille omistettu lukukausi on alkanut uusissa maisemissa, Maastrichtissa, Etelä-Hollannissa. Toivon mukaan tuleviin kuukausiin tuleekin sisältymään mielenvirkistystä ja eri kulttuurien kohtaamista vastapainoksi ahkeralle kirjoitukselle. Ja tiivistä kirjoitusta luvassa onkin, koska ohjaajani on erittäin sitoutunut että saamme julkaisukelpoisen artikkelin valmiiksi. Lisäksi hänellä on valtavasti kontakteja ympäri maailmaa, paljon ideoita erinäisiin projekteihin ja pitkä kokemus tutkimuskentältä, eli vaikuttaa erinomaiselta ympäristöltä tämän kaltaiselle tutkimusprojektille ja oppimistehtävälle. Ohella teen työharjoittelua, jottei vain aika kävisi pitkäksi ja pysyisi työn touhussa. Näihin työharjoittelutehtäviin Health Literacy Europen ensimmäisenä työharjoittelijana kuuluu mm. kolmannen Euroopan Health Literacy verkoston konferenssin valmistelu, verkoston kommunikaatiokanavien aktivointi ja verkoston edustaminen erinäisissä virallisissa tilaisuuksissa ja seminaareissa. Lisäksi minut on toivotettu lämpimästi tervetulleeksi koko kansainvälisen terveyden yksikön osalta nuoreen mutta hyvin kuuluisaan ja moderniin 16 000 opiskelijan Maastrichtin yliopistoon. Koko tiedekunta on erittäin aktiivinen järjestämään työmarkkinamessuja, vierailevia luennoitsijoita ja oppimisretkiä Brysseliin. Opetus on tyypillisen hollantilaisittain korkealuokkaista ja vahvasti vertaismentorointiin ja läheiseen ryhmäohjaukseen painottuvaa. Yliopisto kutsuukin itseään Problem-based-learning yliopistoksi. Lisäksi pohjois-eurooppalaisittain ihmiset ovat maanläheisiä eikä ainakaan meidän toimistolla tunnu hierarkiaa näkyvän oikeastaan missään.




















Kaakkois-Hollanti alueena on viehättävän idyllinen kaupunkimaisemaltaan ja mäkisine maastoinen verrattuna muun maan tasaisiin peltomaisemiin. Moni hollantilainen kehuu aluetta Hollannin kauneimmaksi. Maastricht on Nijmegenin kanssa Hollannin vanhimmat kaupungit ja historia on ollut erittäin värikäs ja sotaisa ja kaupunki ollut jatkuvasti eri isäntien hallinnassa, useita kertoja ranskalaisten ja espanjalaisten valloittama. Kaupunki on alunperin perustettu roomalaisten leiripaikalle, sillä roomalaiset  ylittivät tällä paikalla joen hevosilla ja valloittamaan pohjoisia alueita, eli kaupunki oli tärkeä liitoskohta. Kaupungin nimi tuleekin Maas joen ylittämisestä (=richt). Maan alta puolestaan löytyy valtavat luolastot hiekkakivilouhoksia jotka vuosisatoja kaivettiin jotta saatiin kiveä kaupungin rakennuksiin, mutta jotka ovat myös toimineet pakolaisten ja karjan piilopaikkana ja toisen maailmansodan aikana muun muassa taiteen säilytyspaikkana. Lisäksi kaupungissa on kirjoitettu tärkeä Maastrictin sopimus joka johti Euroopan unionin syntyyn ja euron luomiseen.




Päivittäisiin aktiviteetteihini kuuluu hollantilaisittain ruosteisella pyörällä 11km matkan edestakainen pyöräily kotoa Belgian puolelta rajaa Lanakenin maalaiskylästä toimistolle hevosia matkalla ihastellen, hollannin kielen aktiivinen opiskelu ja opiskelijajumppassa kuntoilu sekä satunnaisesti laajasta hollantilaisten, belgialaisten ja saksalaisten oluiden kirjosta nauttiminen. Kun aurinko paistaa voi aistia jo kevään tulon ja kohtahan tulppaanitkin jo alkavat kukkia.