Beyond Borders: Trooppisilla leveysasteilla

Astuminen lämpimään ja kosteaan trooppisen Tansanian rannikkoilmastoon lentokoneesta oli jotakin ennen kokematonta. Ilma tiivistyi kosteutena iholle ja teki mieli pukea lyhythihaista päälle, mutta hyttysiä oli joka puolella ja siksi oli parempi valita ihoa peittävää vaatekerrosta ja suihkuttaa hyttyssuojavoidetta. Ensimmäinen paikallinen banaani, avocado, topetope, ananas, vesimelooni, mango ja papaija suli suuhun. Ainoastaan appelsiini ei ole makeampi kuin Euroopassa kaupoissa myytävät lajikkeet. En ikinä tiennyt että banaanilajeja on näin montaa ja kovimmista lajikkeista voi valmistaa vaikka mitä keitosta muhennokseen.

Bussimatka Dar Es Salaamista Arushaan kesti 13 tuntia. Ehti hyvin nähdä Tansanian maaseutua, josta maa pääasiallisesti koostuu. Saksalaiset rakennuttajat voittivat kilpailun ja ovat nyt rakentamassa uutta tietä tälle välimatkalle. Toivottavasti rakentavat teitä muuallekin maahan, niin yhteydet paranee ja kehitys leviää. Jopa Arushan ulommille keskusta-alueilla tiet ovat surkeassa kunnossa etenkin näin sadekauden päättymisen aikaan. 48 miljoonan asukkaan maa on maailman köyhimpiä maita, jossa kolmasosa ihmisistä elää äärimmäisessä köyhyydessä ja kaupungissa köyhyys näkyy kerjäläisinä ja katulapsina. Kontrasti on raju, sillä Arushassa on jopa neljä 5 tähden hotellia ja ruokakaupassa ja kirjakaupassa on yllättävän runsas valikoima. Jopa uusimmat jenkkileffat näytetään elokuvateatterissa muutama päivä ensi-illan jälkeen.

Liekö ilmaston lämpenemistä, mutta sadetihkua jatkuu vielä kesäkuussakin ja ilma on pilvinen jatkuvasti eikä aurinkoa ole paljon näkynyt. Muutenkin Arusha on hieman ylempänä rannikkoseutua ja ilmat ovat hieman viileämpiä eivätkä ihan yhtä trooppisia. Läheisen Mount Merunkin olen nähnyt vain kerran, kun ilma oli yhden päivän ajan kirkkaampi ja olimme ECSAn talousjohtajan kosketinsoitolla säestämään Happy Houriin menossa vuoren mukaan nimettyyn hotelliin. Kilimanjaro on lähellä, mutta sen verta kaukana, että ei näy Arushaan asti. Kansallispuistoja ja suuria järviä on useita päivämatkan päässä, toistaiseksi olen niiden näkemisestä vain haaveillut. Maasaita asuu kaupungissa paljon, sillä Ngorongoro on lähellä, mutta moni heistä on jättänyt perinteisen elämäntyylin taakseen ja pukeutuu ja elää vähemmän maasaimaiseen tyyliin, enkä heitä tunnistaisikaan Maasaiksi elleivät he sitä kertoisi. Perinteitä noudattavia suureen kankaaseen käärittyjä, ruumis erilaisin koruin koristeltuja, erilaisia kantamuksia kantavia ja myyviä Maasaita näkyy kaupungissa kuitenkin myös runsaasti.

Maan historiaan on mahtunut Arabiherroja, portugaliherroja, ranskalaisherroja, saksalaisherroja ja englantilaisherroja ennen maan itsenäistymistä vuonna 1961. Itsenäisyyden aika on ollut pääasiallisesti rauhallista huolimatta Ugandalaisten kanssa pientä kahinointia itsenäisyyden alkuaikana. Maan 120 etnistä ryhmää elävät sovussa ja kommunikoivat keskenään swahilin avulla. Englanti on virallinen kieli myös mutta heikohkosti sitä osataan, sillä useimmille se on kolmas vieras kieli, jota opetetaan ylemmillä peruskoulun luokilla, jonne kaikki eivät edes selviä. Maa on Afrikkalaisessa mittakaavassa sosialistihko kiitos Julius Nyereren, mutta velkojen ja lamojen ja muiden taloudellisten vaikeuksien vuoksi hyvinvointi on vielä kaukainen haave maassa jossa eliniän odote on 60 vuotta, väestönkasvu 2,9 % vuodessa, lapsiluvun odote 5,5, työttömyysaste korkea, veronmaksajien määrä ¼ ja alle 15-vuotiaita väestöstä puolet. Malarian ja muiden infektiotautien määrä on korkea ja tämän lisäksi tarttumattomien sairauksien määrä on kasvussa. Vain puolella väestöstä on pääsy kehittyneeseen juomavesilähteeseen ja vain kolmasosalla on hyvät sanitaatio-olosuhteet. Jopa vuosituhattavoitteiden saavuttaminen on epävarmaa. Työtä ja kapasiteettia on paljon, mutta resursseja liian vähän.