Astuminen lämpimään ja kosteaan trooppisen Tansanian rannikkoilmastoon
lentokoneesta oli jotakin ennen kokematonta. Ilma tiivistyi kosteutena iholle
ja teki mieli pukea lyhythihaista päälle, mutta hyttysiä oli joka puolella ja
siksi oli parempi valita ihoa peittävää vaatekerrosta ja suihkuttaa
hyttyssuojavoidetta. Ensimmäinen paikallinen banaani, avocado, topetope,
ananas, vesimelooni, mango ja papaija suli suuhun. Ainoastaan appelsiini ei ole
makeampi kuin Euroopassa kaupoissa myytävät lajikkeet. En ikinä tiennyt että
banaanilajeja on näin montaa ja kovimmista lajikkeista voi valmistaa vaikka
mitä keitosta muhennokseen.
Bussimatka Dar Es Salaamista Arushaan kesti 13 tuntia. Ehti
hyvin nähdä Tansanian maaseutua, josta maa pääasiallisesti koostuu. Saksalaiset
rakennuttajat voittivat kilpailun ja ovat nyt rakentamassa uutta tietä tälle
välimatkalle. Toivottavasti rakentavat teitä muuallekin maahan, niin yhteydet
paranee ja kehitys leviää. Jopa Arushan ulommille keskusta-alueilla tiet ovat
surkeassa kunnossa etenkin näin sadekauden päättymisen aikaan. 48 miljoonan
asukkaan maa on maailman köyhimpiä maita, jossa kolmasosa ihmisistä elää äärimmäisessä
köyhyydessä ja kaupungissa köyhyys näkyy kerjäläisinä ja katulapsina. Kontrasti
on raju, sillä Arushassa on jopa neljä 5 tähden hotellia ja ruokakaupassa ja
kirjakaupassa on yllättävän runsas valikoima. Jopa uusimmat jenkkileffat
näytetään elokuvateatterissa muutama päivä ensi-illan jälkeen.
Liekö ilmaston lämpenemistä, mutta sadetihkua jatkuu vielä
kesäkuussakin ja ilma on pilvinen jatkuvasti eikä aurinkoa ole paljon näkynyt.
Muutenkin Arusha on hieman ylempänä rannikkoseutua ja ilmat ovat hieman viileämpiä
eivätkä ihan yhtä trooppisia. Läheisen Mount Merunkin olen nähnyt vain kerran,
kun ilma oli yhden päivän ajan kirkkaampi ja olimme ECSAn talousjohtajan kosketinsoitolla
säestämään Happy Houriin menossa vuoren mukaan nimettyyn hotelliin. Kilimanjaro
on lähellä, mutta sen verta kaukana, että ei näy Arushaan asti.
Kansallispuistoja ja suuria järviä on useita päivämatkan päässä, toistaiseksi
olen niiden näkemisestä vain haaveillut. Maasaita asuu kaupungissa paljon,
sillä Ngorongoro on lähellä, mutta moni heistä on jättänyt perinteisen
elämäntyylin taakseen ja pukeutuu ja elää vähemmän maasaimaiseen tyyliin, enkä
heitä tunnistaisikaan Maasaiksi elleivät he sitä kertoisi. Perinteitä
noudattavia suureen kankaaseen käärittyjä, ruumis erilaisin koruin
koristeltuja, erilaisia kantamuksia kantavia ja myyviä Maasaita näkyy
kaupungissa kuitenkin myös runsaasti.
Maan historiaan on mahtunut Arabiherroja, portugaliherroja,
ranskalaisherroja, saksalaisherroja ja englantilaisherroja ennen maan
itsenäistymistä vuonna 1961. Itsenäisyyden aika on ollut pääasiallisesti
rauhallista huolimatta Ugandalaisten kanssa pientä kahinointia itsenäisyyden
alkuaikana. Maan 120 etnistä ryhmää elävät sovussa ja kommunikoivat keskenään
swahilin avulla. Englanti on virallinen kieli myös mutta heikohkosti sitä
osataan, sillä useimmille se on kolmas vieras kieli, jota opetetaan ylemmillä
peruskoulun luokilla, jonne kaikki eivät edes selviä. Maa on Afrikkalaisessa
mittakaavassa sosialistihko kiitos Julius Nyereren, mutta velkojen ja lamojen
ja muiden taloudellisten vaikeuksien vuoksi hyvinvointi on vielä kaukainen
haave maassa jossa eliniän odote on 60 vuotta, väestönkasvu 2,9 % vuodessa, lapsiluvun
odote 5,5, työttömyysaste korkea, veronmaksajien määrä ¼ ja alle 15-vuotiaita
väestöstä puolet. Malarian ja muiden infektiotautien määrä on korkea ja tämän lisäksi
tarttumattomien sairauksien määrä on kasvussa. Vain puolella väestöstä on pääsy
kehittyneeseen juomavesilähteeseen ja vain kolmasosalla on hyvät
sanitaatio-olosuhteet. Jopa vuosituhattavoitteiden saavuttaminen on epävarmaa.
Työtä ja kapasiteettia on paljon, mutta resursseja liian vähän.
Arushan kaupunkinäkymä vuoren rinteeltä
Polttarikesteistä
Pilau
Banaanikeittoa
Mount Meru hotellin altaalta. Taustalla Mount Meru.
Vesiputous Mount Merulla
Vaeltajat ja oppaat vesiputouksella