maanantai 7. huhtikuuta 2014

Pikavisiitti Maltalle

Terveystaloustieteen kurssin päätteeksi tarjoutui minulle ainutlaatuinen tilaisuus vierailla viehättävässä Maltan saarivaltiossa keskellä Välimerta. Lyhyt kahden yön viikonloppuvierailu tarjosi nopean pintaraapaisun maan kiehtovaan historiaan ja kauniisiin maisemiin vaikka aikaa olikin rajallisesti ja ehti vain pääsaarta kiertää. Metsikköä, rantakallioita, hiekkarantoja, peltoja ja pensaikkomaista maaseutua tyli kaikkia nähtyä. Ilma oli keväisen lämmin ja leudohko ja aurinkokin kurkki välillä pilvien raosta vaikka merituuli vähän viilensikin ilmaa.

Malta on Euroopan tiheimmin asuttu maa, talot tiiviisti vierivieressä ja kadut Euroopan kapeimpia. Ruoassa on paljon välimeren vaikutteita ja paikallinen herkku on jänis ja erilaiset kalalajit. Paljon öljyssä valmistettuja uppopaistettuja ruokia on myös paljon erilaisin liha- ja kasvistäyttein. Tämä on huono yhdistelmä kun Maltassa harrastetaan kaikista vähiten liikuntaa koko Euroopassa.

Maltalla on sotaisa historia ja Malta on ollut milloin italialaisten, roomalaisten, foinikialaisten, kreikkalaisten, arabialaisten, ranskalaisten ja englantilaisten alaisuudessa. Kaikki siirtomaaisännät jättivät jotakin perinnöksi, joko viljelyslajeja- ja taitoa, kieltä, kulttuuria, uskontoa, linnoitusrakennuksia, akvedukteja ja kalkkikivikaupunkeja. Saarella on taktinen sijainti, joka on lisännyt kiinnostusta omistaa ja hallita vuorotellen eri herroille. Paavalinkin vierailu saarelle on talletettu Raamatun sivuille. Tänä päivänä 98% asukkaista kuuluu katoliseen kirkkoon ja tämä näkyy katukuvassa vahvasti oven pieliin joka puolella upotettina ikoneina ja useita kadunkulmia koristavina  uskonnollisina patsaina. Ottomaanien valtakunnan leviäminenkin Eurooppaan katkesi ratkaisevasti Maltan linnoituksiin. Toisen maailmansodan aikaan saarta pommitettiin kaikista raskaimmin koko maailmassa ja sodan päätyttyä kansalaisille myönnettiin mitali sitkeydestä. Malta on ollut itsenäinen jo vuodesta 1964.


Merkittävimmät luonnonvarat ovat kalkkikivi, suola, elektroniikka ja telakkateollisuuden tuotteet. Saari on erittäin turistiystävällinen ja siksi suosittu turistikohde. Kalkkikivikaupunkeja restauroidaan jatkuvasti ja uusia osia avataan turisteille, mutta vielä on kokonaisia kaupunkejakin suljettuina. Monta linnoitusta ja kaupunkia pääsin kuitenkin näkemään niin sisältä kuin ulkoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti