Äitiysneuvolassa Suomessa ja Swazimaassa on niin yhtäläisyyksiä kuin erilaisuuksia. Swazimaassa äidit tulevat vastaanotolle aikaisin aamusta ja osallistuvat yhdessä lastenneuvolan asiakkaiden kanssa erittäin tiiviiseen infotuokioon, jonka jälkeen asettuvat jonoon odottamaan vuoroaan vastaanotolle. Jono on pitkä, ja sen vuoksi sairaalan ainut äitiysneuvolan hoitaja ei pysty antamaan paljon aikaa äitien kanssa keskusteluun vaan käy läpi välttämättömimmät seurantamittaukset, tutkimukset ja kysymykset ja tuskin ehtii katsetta äisiysneuvolakortista ja kirjanpitokirjasta nostaa, kirjoittaessaan kynä sauhuten merkinnät kahteen kertaan.
Äidin terveydentilanne haastatellaan. Alkuraskaudessa hemoglobiini mitataan ja myöhemmin raskaudessa vain mikäli on erittäin vahva epäilys anemiasta. Pääasiallisesti äideille kuitenkin annetaan joka tapauksessa rautatabletteja mukaan. Jäykkäkouristusta vastaan rokoittamattomille äideille annetaan rokoitukset ja rutiinisti kahdesti raskauden aikana matolääkitys. Koska kolmasosalla äideistä on HIV, on tämän sairauden seuranta ja seulonta rutiinia. Perus punnitukset, verenpaineen mittaukset ja muut raskauteen ja synnytykseen liittyvät riskitekijäseurannat kahlataan vauhdilla läpi. Vauvan tila tutkitaan palpoiden, symfyysi-fundis mitta ottaen ja muovitorvella manuaalisesti sydänääniä kuunnellen. Ultratutkimukset eivät kuulu rutiinitutkimuksiin, paitsi mikäli on erityinen syy tutkia vauvan tilannetta tarkemmin, mutta äiti voi lähetteen pyytää vaikkei olisikaan mitään vakavampaa aihetta. Toista on Suomessa, jossa aikaa ja resursseja on tarkempiin tutkimuksiin ja lapsen kehityshäiriöt usein saadaan tietoon ennen kuin ollaan synnytysosastolla. Sen sijaan imetys ja luomusynnytys ovat Swazimaassa itsestäänselvyyksiä, kun Suomessa asiat taas nähdään usein rakettitieteenä ja perhevalmennuksessa asioista puhutaan tuntikaupalla.
Yksilöllistä neuvontaa ja kysymyksiin vastaamiseen ei siis ole pahemmin aikaa. Äidit ovat myös arkoja esittämään kysymyksiä. Huomioiden vielä, että äidit ovat usein koulun aikaisin päättäneitä, työttömiä kotiäitejä ja sen vuoksi tietämättömiäkin monesta asiasta. Odottavien äitien odotustilassa, Waiting Hutissa vieraillessani olen kuitenkin huomannut, että edes vähänkin enemmän tiedonjakamiseen satsaaminen auttaisi äitejä huolehtimaan paremmin itsestään, lapsistaan ja perheestään, turvallisemmin ja varmemmin tuntein synnytykseen suhtautumiseen sekä oman itsen näkemiseen hyvänä naisena ja äitinä ja siten omavoimavaraistamiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti