Kolme päivää RFM:n synnytysosastolla ovat olleet täynnä tunteita, järisyttäviä kokemuksia ja ripeitä reagointikykyä vaativia tilanteita. Osasto on erittäin kiireinen auttaen yli 8000 synnytystä vuodessa eli yli 20 päivässä. Karkeasti kolmasosa äideistä on HIV-positiivisia. Odottavat äidit ilmoittautuvat osastolle ja odottavat ulkopuolella, joko sairaalan käytävillä tai Waiting Hutissa, odottavien äitien omassa erillisessä rakennuksessa sairaalan alueella (joka muuten on karmeassa kunnossa: putket hajalla, ikkunaruutuja puuttuu, katossa on reikiä jne.).
Äidit tutkitaan saapuessa ja joka 4 tunnin välein. Mikäli kohdunsuu on alle 3 cm auki, äiti palautetaan osaston ulkopuolelle odottamaan. Kun äidit otetaan osastolle, heidät jaetaan tilanteensa mukaan joko korkean verenpaineen ja pre-eclampsian, suurikokoisen vauvan ja riskiraskauden, ennenaikaisuuden, tai normaalin synnytystilan peteihin, ja annetaan edetä synnytyksen ensimmäisen vaiheen omillaan - perheenjäsenet tai muutkaan saattajat eivät ole kulttuurin, huonon yksityisyyden suojan ja tilojen pienuuden vuoksi sallittuja osastolla ja kätilöitä ei nähdä äitien rinnalla tukijoina vaan vahvemmin he kokevat roolinsa varsinaisen toimenpiteen suorittajina. Äideille ei anneta kipulääkkeitä ja kovan äänen pitäminen on jyrkästi kiellettyä. Lähinnä lääkitään tarvittaessa vain oksytosiinilla supistuksia stimuloimaan. Lääkäreitä on tavallisesti osastolla osa-aikaisesti 1, joka kutsutaan lähinnä haasteellisissa potilastapauksissa ja hätätilanteissa, muutoin kätilöillä on riittävä osaaminen ja vankka kokemus.
Kehitysmaaoloissa kaikki tekniikka on kallista ja siksi tutkimukset suoritetaan pitkälti arvioiden, mitaten, laskien, fetal-scope- äänitorvella sydänääntä kuunnellen, haastatellen, tunnustellen, havainnoiden, jne. Pääosin synnytyksiin ei liity komplikaatioita. Vain yksittäisiä riskipotilaita lähetetään keisarileikkauksiin. Kätilöt tekevät parhaansa säilyttääkseen äidit ja lapset hengissä erittäin vaatimattomissa olosuhteissa, mutta silti ensimmäisenä tunteena törmäsin järkytykseen siitä, miten rakkaus ja huolenpito äideistä äärimmäisen kivun, haavoittuvaisen aseman ja hormonien pyörremyrskun keskellä helposti sivuutettiin vedoten kiireeseen ja äitien yhteistyökykyhaluttomuuteen. Käytin tunteja lohduttaen ja kannustaen äitejä, hieroen heidän selkiään, pitäen heitä kädestä, tuoden heille vettä ja kantaen ämpäreitä oksentajille. Vaikka aina ei edes ollut yhteistä kieltä, jo jonkun läsnäolosta vierellä, joka ei keskity pelkästään vauvan ulosauttamiseen vaan myös äidin jaksamiseen, sai monen äidin olotilan kohentumaan kätilöiden toruessa äitejä levottomuudesta, liiallisesta melun pitämisestä, yhteistyöhaluttomuudesta ja ohjeiden noudattamattomuudesta. (Tunteiden hallintaa kysyttiin!)
Uuden lapsen maailmaansaattaminen on maaginen hetki, uuden elämän ihme, tunteiden pakahtuminen. Samantien lapsen puhdistuksen jälkeen sukupuoli näytetään äidille ja hänet asetetaan äidin vatsalle vain erittäin lyhyeksi hetkeksi, jonka jälkeen antibioottivoidetta laitetaan silmiin, K-vitamiini-injektio reiteen, tarvittaessa imetään ilmatiet puhtaaksi ja annetaan ensimmäinen annos HIV-lääkkeitä HIV-positiivisten äitien lapsille (toivoen että äiti jatkaa lääkkeiden antamista säännöllisesti 6 viikon ajan HIV-positiivisuuden riskin pienentämiseksi lapsella.) Viimeisenä synnytysosastolla viettämänäni päivänä välikaton päällä olevat putket hajosivat ja vesi sai katon ja seinät paikoitellen repeilemään ja valuttamaan vesipuroja ja saimme väistellä paitsi toisiamme, myös lattian peittämiä vesiämpäreitä. Todella monilta osin kokemus siis erilaisesta ympäristöstä ihmislapsille aloittaa elämänsä kuin länsimaissa ja erilainen hoitokulttuuri!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti