Ajatuksia viime hetkillä

Hyppy kehittyvästä maasta kehittyneeseen maahan, vaatimattomista olosuhteista hyvinvointiin, puutteen keskeltä yltäkylläisyyteen, köyhyydestä rikkauteen ei onnistu ilman että täytyisi hetki kelata ajatuksia edes-ja taaksepäin. Kuusi kuukautta on hurahtanut kauniissa, vaikuttavassa ja lämminsydämisessä, mutta monia haasteita niin yksilöiden kuin yhteiskunnan tasolla olevassa Swazimaassa.

On asioita, joita päällimmäisenä huomaa kaipaavansa, kuten vuoden ympäri kukkivaa luontoa, joka puolelta kuuluvia iloisia tervehdyksiä, maissin tuoksua kadunkulmissa, linnunrataa ja sädehtivää tähtitaivasta, tuoreita, meheviä ja maukkaita hedelmiä, kombimatkailua, kauppojen ostosten pakkaajia, sekä ehdottomasti ja eniten kaikkia uusia ystäviäni muutaman päällimmäisen asian mainitakseni. Mutta on myös asioita, joita en jää kaipaamaan, kuten aikaista auringonlaskua, ainaista varovaisuutta yksin ulkona liikkuessa, korruptiota, jatkuvaa elossaolon kamppailua, loputtomia määriä hautajaisia, yksipuoluejärjestelmää, ja muita surullisia asioita.

Swazimaa on niin pieni, että maata koskevia uutisia saa etsimällä etsiä ja nekin voivat päästä nettiin vasta myöhään jos silloinkaan. Eli maan tilanteen seuraaminen ei ole helppoa etäältä.
Erityisesti jäin pohtimaan maan tulevaisuutta, kyllä Suomessakin elettiin kuin kehitysmaassa vielä pari sukupolvea aikaisemmin ja ulkomailta tuli taloudellista tukea vielä Maailmansodan jälkeenkin. Suomi voidaan jopa määritellä jälkikoloniaaliseksi yhteiskunnaksi myös. Kuitenkin Suomi on tänä päivänä hyvinvointivaltio, korkeine koulutustasotilastoineen, hitaasti kansainvälistyvä mutta vielä hyvin homogeeninen yhteiskunta, suomenkieltä tutkitaan ja kirjallisuutta on paljon, kulttuuriperintöä vaalitaan, verotus on korkea, mutta sillä mahdollistetaan julkiset palvelut kaikille tasapuolisesti. Kaikki tämä saa minut uskomaan että sama olisi mahdollista missä vain kehitysmaassa, jossa päättäjät tekisivät tarvittavat viisaat päätökset yhteiskunnallisen tilanteen kehittämiseksi ja kansalaisten hyvinvoinnin parantamiseksi. 

Swazimaassa kaiken kukkuraksi on samoja yhteisiä piirteitä: pieni reilun miljoonan väkiluku, jossa homogeenisuus on suurin mahdollisuus, mutta myös suurin haaste. Ei auta kuin uskoa toiveikkaana syksyllä tuleviin vaaleihin, kansainvälistymiseen ja rajojen avautumiseen, kouluttautuneen väestön aktivoitumiseen, sekä koulutuksen ja terveydenhuollon kehitykseen. Sekä sillä välin tehdä omalla paikallaan minkä voi, unelmoida ja tehdä unelmista totta.