sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Juhlahumua ja saunaperinteitä

Kvalitatiivisien tutkimusmetodien lukemisen, opiskelun ja pänttäämisen rinnalle mahtui tänä viikonloppuna onneksi muutakin. Lääketieteellisen tiedekunnan opiskelijakunta järjesti vuoden suurimmat partyt ja Ruotsin kolmanneksi suurimmat tanssiaiset nimeltä Corbalen. Varsinainen tapahtuma ei kattanut pelkästään 3 ruokalajin ja sketsien säestämää illallista vaan VIP juominkisitsit, teemabaarit, djt ja livebändit omissa kerroksissaan ja aamun koittoon jatkuvat bileet iltapuvut päällä rattaliksi pistävän juhlakansan tehdessä tapahtumasta ikimuistoisen. Tänä vuonna ennakkotapahtumat kattoivat lisäksi tanssiharjoitukset, etikettisitsit ja brunssin ja afterpartyt jatkuivat lounaan ja uusien livebandien ja djn kera. Jos opinnot lääkiksessä otetaan tosissaan niin myös otetaan partytkin.


Juhlista takaisin arkeen laskeutumiseksi sopi kerrassaan mainiosti saunomiset Kallbadshusissa eli todellisessa saunahuvilassa Itämeren aaltojen päällä Malmön rannikolla, jossa saunat hiljaisesta saunasta iloisesti rupattelevaan unisex sekasaunaan, puusaunasta sähkösaunaan, kuivasta saunasta löylysaunaan tarjosi kylpyläluksusta pohjoismaiseen tyyliin. Saunojen ikkunamerinäköaloista, raikkaasta merivedestä ja auringonlaskusta ihailu sai lisäsäväyksensä paikallisista saunaperinteistä, joista erityisimpiä oli tasatunnein eukalyptusveden löylynheittäjä ja pyyhkeellä löylyn pudistelu saunojille ja saunatilojen seiniä koristavat Vett och Etiket ohjeet. Ja taas takaisin kirjojen pariin saunan puhdistustaikojen piristäminä.

tiistai 22. lokakuuta 2013

Sadonkorjuuta, sanamuotoja ja sairaidenhoito-organisaatioita

Viimeisin viikkoni kuluneen kahden kuukauden aikana ruotsalaisen kulttuurin ja globaalin kansanterveyden opintojen keskellä on herättänyt pohtimaan niin kvalitatiivisien tutkimusmetodien teorioiden rakentamista, ruotsin kieliopin sanajärjestyksiä kuin terveydenhuollon kehittämishaasteita. Tänään esimerkiksi kokosimme tiedekunnan opiskelijoita katsomaan Médecins Sans Frontier - dokumenttia ja keskustelemaan auttamisjärjestöjen työskentelyssä poliittisesti kriisiytyneissä olosuhteissa, jonne ei moni mielellään hakeudu töihin, taloudellisten haasteiden johtamisesta henkisesti ja fyysisesti erittäin vaativiin työskentelyolosuhteisiin, ja auttamistyön jatkuvasta tarpeesta köyhyyden, sotien ja levottomuuksien keskellä. Kyseinen järjestö on länsimainen -kuten moni muu auttamisjärjestö - ja työntekijät myös ja kielimuurit, kulttuurien erilaisuus ja väliaikaisena vierailijana toimimisen tunne tuovat oman lisämausteensa heille, jotka pyrkivät tuomaan apua sinne, missä sitä eniten tarvitaan. Jokapäiväinen ajatus pyörii mielessä, miten parhaiten tavoittaa ne, joilla on hätä ja miten parhaiten rakentaa yhteiskuntaa paremmaksi.

Kaksi kuukautta on kulunut pitkälti myös ryhmätyöskentelyn parissa yhdessä monikulttuurisen luokkamme kanssa ja parhaillaan arvioimme kvalitatiivisien tutkimuksien laatuja, mietimme tutkimusmetodien luovia käyttömahdollisuuksia ja jopa harjoittelemme laadullisen tutkimuksen elementtejä oman ryhmätutkimussuunnitelman laatimisella. Ajatuksena on alkaa myös miettimään omia graduaiheita, pätevöityä kvalitatiivisen tutkimuksen laatijaksi ja harkita edistyneiden kvalitatiivisien tutkimusmetodien lisäopintoja seuraavalla lukukaudella. Olemme perustaneet samoja opintoja tekevien naapureiden kanssa pienen opintopiirin, jonka kanssa kokoonnumme laittamaan ruokaa ja kyselemään ja keskustelemaan laadullisista tutkimusanalyyseista, tiedonkeruumenetelmistä ja teorioiden rakentamisesta ja määritelmistä.

Ruotsi harjoittaa muiden pohjoismaiden tavoin aktiivista maahanmuuttajien integrointipolitiikkaa. Pohjoismaiden kansalaiselle maahan muuttaminen on jo kiitettävän mutkatonta ja erittäin kiitollinen olen ilmaisesta korkeakoulutuksesta, mutta lisäksi ilmaisten kielikurssien tarjoaminen (tällä viikolla alkoi tunnit työväenopistolla, jes!) ja sosiaali- ja terveyshuollon järjestelmään jäseneksi liittäminen ovat äärettömän arvokkaita asioita. Olen entistä vakuuttuneempi ihmisoikeuksista terveyteen ja koulutukseen, ja epäkohdasta että maailmassa liian moni on niitä vailla.

Syksy on värjännyt luonnon ja sadonkorjuuherkut ovat tämän sesongin ihanimpia harrastuksia. Amerikkalaiset kurpitsaruoat ja leivonnaiset ovat täyttäneet keittiöitä jo useamman viikon ajan. Tässä kuva kampuksen viereisestä puistosta.


lauantai 19. lokakuuta 2013

Kulttuuria ja kuorolaulua

Lund alkaa vaikuttamaan yhdeltä Ruotsin kulttuurillisimmalta kaupungilta, jossa tällä viikolla alkoivat kuoroviikot ja muutamat kulttuurigalleriat avasivat ovensa taiteen ystäville Konst kväll illan kunniaksi. Olen iloisen yllättynyt kuinka ruskalta tuoksuvaan ja kynttilänhämyiseen kansanterveyskirjojen parissa pitkälti vietettyyn syksyyn on mahtunut ihanan paljon ilmaisia kulttuuritapahtumia ja ainahan sitä muutama tunti erilaisille laadukkaille aisteja kihelmöiville kulttuurin lajeille ja kulttuurin harrastajien tapaamisesta nauttimiselle löytyy. Erityisesti historiallisessa museossa, jonka kokoelma ulottui ruotsalaisen ihmisasutuksen alkuajoille saakka oli erittäin mielenkiintoista vertailla suunnilleen saman leveyspiirin elämänmenoon ja tutustua tarkemmin kulttuuris-historiallisiin yksityiskohtiin. Ilta huipentui Lundin kamarikuoron ja neliäänisen Absalon mieskuoron vaikuttaviin sovituksiin historiallisen museon suurimmassa salissa. Eihän sitä sateiseksi ja jatkuvasti pimentyväksi kääntyviä iltoja ehdi edes huomaamaan, kun on niin raikkaita ja mieltä kohottavia taiteen lajeja jatkuvasti kalenteria täyttämässä.






perjantai 11. lokakuuta 2013

Kulttuuriyö Köpiksessä

Epäilemättä alkaa vaikuttaa vahvasti siltä, että Pohjoismaat järjestävät kilpaa ilmaisia tai puoli-ilmaisia kulttuuriteematapahtumia ja trendi on pyyhkäissyt yli usean kaupungin. Tänään oli vuorossa Köpis joka onkin niin suuri kaupunki ettei kuudessa tunnissakaan ehdi kaikkea varsinkin kun paljon on kulttuurin ystäviä kaduilla.

Pitkä jonotus UN Cityyn oli sen arvoinen, kun vihdoin pääsimme syksyisestä tuulesta ja tuiverruksesta ensin uuden rakennuksen pääovelle, jossa täysikalustettuja telttoja oli pystytetty havainnollistamaan kenttäolosuhteita Syyriassa ja sitten sisäänkäynnille, jonka seiniä koristi YK:n julistus jatkuvana videonauhana. Koko sisähalli oli täpösen täynnä tietoa vuosituhattavoitteiden etenemisen ajankohtaiskatsauksista ja kaikista kahdeksasta uusiin vastavalmistuneisiin tiloihin muuttavaa YK-organisaatiota esittelypöytineen. Pääsali puolestaan oli koristeltu YK:n istunnon kaavan mukaan ja tv-ruuduilla pyöri YK tilaisuuksien puheita. Tällä kertaa pahvinen esikuvani ei kilpaillut mikrofonista kanssani. Kahvilan pöydät olivat pullollaan YKn lehtisiä ja unohduimme nauttimaan evästä ja keskustelemaan tunnelmista nostalgisissa olosuhteissa.
Lääketieteellinen museo oli varautunut kulttuuri-iltaan briiffaamalla oppaat viimeisimmillä tiedoilla yliopistossa tehtävästä luonnonlääketieteellisestä tutkimuksesta. Viimeksi 2010 museoon oli yksi innokas tutkimusmatkailija käynyt keräämässä Afganistanin maaseudulta hyllyllisen kasveja ja gradullisen tietoa haastatellen paikallisia. Opin muun muassa chilin tehokkuudesta kivun lievityksessä ja 'ihmepillereiden' makuasitia muokkaavista ominaisuuksista. 

Tanska on kuuluisa kuninkaallisistaan ja heidän äärettömän upeata käsityötä olevat korunsa, koriste-esineensä ja aseensa kruunasivat illan ja saivat sielun täyteen kauneuden ihailusta, jota riitti koko kotimatkaksi.


tiistai 8. lokakuuta 2013

Seminarium with a focus of Africa

African continent is developing considerably and already more than 40 years Sweden has maintained academical partnership programs and university cooperation opportunities with various countries in this part of the Globe. Also Lund University has had an important role in the progress in many African countries within areas such as education and research. Currently, international development policies in Sweden are increasingly focused on supporting education and research, which continues to remain one of the most important strategies for furthering positive developments within this region. While competition is increasing rapidly, it is important to disseminate information alongside supporting on-going and new initiatives in the faculty of medicine. Lund University aims at safeguarding excellent reputation as a leading university offering a full range of modern research and education within sciences of medicine and health.

The seminar focusing on international cooperation in Africa aimed to serve as a first step in terms of gathering knowledge around existing activities, and providing an opportunity to discuss future initiatives. Various aspects were represented how to continue working and strengthening various forms of cooperation. Fruitful academical collaboration has been significant especially in countries with minimal amount of higher level research specialists and were possibilities for conducting researches are small. What a privilege to be involved in such a remarkable developmental partnership!


sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Art and science

When rainy autumn and study books keep hardworking students indoors majority of the time during days, what is more refreshing than changing the scenery and exposing ourselves to art? Louisiana modern art museum in Denmark has a considerable collection of more than 3000 works of art and is one of the largest in Scandinavia offering by both its permanent and temporary collection enormous quantitative of visual beauty from artists like Picasso, Giacometti, Dubuffet, Yves Klein, Andy Warhol, Rauschenberg, Henry Moore, Louise Bourgeois, Polke, Kiefer and many more.

The museum is surrounded by a sculpture park facing the sea and the interaction between art and nature is vividly present. Architecturally museum is quite unique also with a lovely interaction in a beautiful landscape in all the sides of the main building.

Temporary ARCTIC exhibition had been just opened providing ''multi-faceted autumn exhibition exploring a wonderful, fragile, frightening and powerful world. A quest for a location, real and imagined, has through centuries stirred up strong drivers and emotions, fascinating and attracting artists, scientists, writers and adventurers alike.'' ARCTIC showed in many ways the beauty of the unbeatable nature, alongside which humans can only wonder.

After astonishing some amazing pieces of art, directing the mind for one afternoon away from the qualitative research methods and reviving with lively conversations about modern art, it's good the return back to the books and continue the normal rhythm of student life.





perjantai 4. lokakuuta 2013

Söderåsen

Mitä on nää tuoksut mun ympärilläin?
Mitä on tämä hiljaisuus?
Mitä tietävi rauha mun sydämessäin,
tää suuri ja outo ja uus?
Minä kuulen kuink' kukkaset kasvavat
ja metsässä puhuvat puut
Minä luulen, nyt kypsyvät unelmat
ja toivot ja tou'ot muut.
Kaikk' on niin hellää ja hyvää.
Kukat suuret mun aukeevat sydämessäin
ja tuoksuvat rauhaa syvää.
- Eino Leino












torstai 3. lokakuuta 2013

Ensimmäinen kurssi ohi

Ensimmäinen globaalin kansanterveyden kurssi loppui tänään. Viisi viikkoa pienryhmäkeskusteluja, luentoja, akateemisen kirjoittamisen ohjausta, ryhmäpaneeleita ja kansanterveydellisen kirjallisuuskatsauksen kirjoittamista ovat antaneet kunnon lähtölaukauksen opiskelulle Lundin yliopistossa. Olemme tutkineet koko maailman väestön terveydentilaa, siihen vaikuttavia syitä ja mahdollisuuksia parantaa terveyttä. Opettajamme ovat olleet erittäin innostuneita ja innostavia, kansanterveydelle sydämensä menettäneitä, joista on ollut suureksi inspiraatioksi. Maisteritason opinnot ovat vaatineet syvällistä keskittymistä ja todellista paneutumista ja onneksi CRC tarjoaa 24/7 kulkuluvat ja kaupunginkirjastokin on joka päivä auki. Niin koulun kuin kaupungin kirjastossa vietettyjen tuntien jälkeen tapasimme tällä viikolla vaihteen vuoksi pienryhmämmekanssa myös koko Ruotsin yhdessä kolmesta Starbucksista kurpitsamakulatten ja Global Fundin keskustelujen parissa. Sesonkimakua olikin jo ehditty odottamaan. Amerikkalainen naapurimme Amanda on saanut meidät täysin vakuuttuneiksi, että kurpitsa on yksi monipuolisimmista vihanneksista, josta voi kehitellä reseptejä loputtomiin. Kaiken kukkuraksi myyvät torilla pilkkahintaan.


Opiskelun laadukkuus on toistaiseksi ollut erittäin iloinen yllätys. Ruotsissa ollaan erittäin akateemisia, tutkimusorientoituneita ja organisoituja. Enemmänkin kuin Suomessa, sillä täällä suuremmat opiskelijamäärät mahdollistavat isomman mittakaavan organisaation ja pidemmälle viedyt järjestelmät. Jo opiskelukulttuurin, yhdistysten ja sosiaalisten ryhmien runsaslukuisuus avaa enemmän mahdollisuuksia. Korkealuokkainen opetus, opetusvälineet ja mielenkiintoiset aiheet ovat saaneet mut vakuuttuneeksi että olikin jo korkea aika siirtyä ammattikorkeakoulun penkiltä yliopistolle. Tänään ensimmäisen kurssin arviointikeskustelussa oli jonkin verran risuja, mutta huomattavasti enemmän ruusuja ja tunnelma päällisin puolin tyytyväinen. Olemme kiitollisia edeltävälle luokalle, joka tekee valtavasti töitä tutkinto-ohjelman kehittämiseksi. Myös opiskelija-aktiivien keskustelussa tänään kävimme tarkkoja yksityiskohtia myöten kehittämisehdotuksemme tutkintolautakunnalle.

Ei suotta Lundin yliopisto ole Scandinavian paras, maailman yliopistorankkauksessa 67 sijalla oleva yhtä aikaa Euroopan vanhimpia ja modernimpeja oleva yliopisto. Vaikka kyllähän se Helsinginkin ylipistokin siellä jo useampana vuonna ollut, tänä vuonna jopa tuntuvasti parantaen asemaansa. Tutkimusverkostojen, uusien tutkimuskeskusten, kansainvälisten opiskelijoiden ja työntekijöiden maailmanlaajuisten verkostojen myötä yliopisto on todellinen teknologian, tiedon, innovaation ja yrittäjyyden keskus, jossa meitä on kehoitettu jo ensimmäisenä päivänä alkamaan hahmottelemaan vähitellen omaa graduamme. Toissaviikolla yliopistolla järjestettiin Innovation Mind seminaari ja yliopiston kalenteri on joka päivä täynnä mielenkiintoisia vierailijoita ympäri maailmaa. Haasteena on aikataulutus kaikkien mielenkiintoisten asioiden keskellä. 

Ahkerien päivien ja viikkojen jälkeen kokoonnuimme monipäisenä ensimmäisten ja toisten MPH-vuosikurssilaisten kanssa kansainvälisiin nyyttikesteihin CRC:n kattotiloihin auringonlaskun säteiden ulottuville ja yli kaupungin katonharjojen näkymien tasolle. Lempibiisien musalistan ja ryhmäleikkien tahdissa iltapäivän mittainen loma tuntui pidemmältä mitä oli.