keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Leffailta

Tänään vietimme huonetoverimme Jenin synttäreitä ja amerikkalaisten ystäviemme kanssa viimeistä iltaa yhdessä tohtoritutkinnon tehneen amerikkalaisen sairaanhoitajan ja ''Nurses SOAR''-nimisen swazimaalaisen sairaanhoitajatutkinnon laadun kehittämisohjelman kehittäjän Kevinin kanssa. Katsoimme Swazimaasta kertovan dokumentin, joka avasi silmät näkemään toisaalta olosuhteiden epäoikeudenmukaisuuden  täällä yhdessä maailman köyhimmistä maista, ja toisaalta toivon muutoksen tapahtumisesta tämän sukupolven aikana. Puolet maan asukkaista on alle 20-vuotiaita, todennäköinen elinikä 49 vuotta, 14 prosentin verotulot ja kansainvälisten avustusohjelmien lahjoitukset eivät tällä hetkellä tavoita läheskään kaikkia avun tarvitsijoita, kymmeniä tuhansia ihmisiä kuolee miljoonan asukkaan maassa vuosittain AIDSiin, orpokoteja perustetaan jatkuvasti lisää, työttömyysprosentti on noin 30 % ja sairaala on täynnä aliravitsemuksesta kärsiviä potilaita. Järjetöntä! Nuoret ovat kuitenkin rohkeita ja täynnä toivoa. Tälläkin hetkellä esimerkiksi sairaalan käytävillä kiertää tanssivia ja laulavia Nazarenen yliopiston opiskelijoita, jotka vaativat myöhässä olevia lukukausimaksujaan ja opiskelija-avustuksiaan kuten koulun tavallisesti kustantamia työvaatteita. Samaan aikaan UNISWAssa on joistakin tutkinnoista tehty taloudellisia leikkauksia ja tässä linkki opiskelijoiden kirjoittamaan mielenkiintoiseen uutiseen aiheesta http://swazimedia.blogspot.com/2013/02/bloated-elite-ignores-swazi-youth.html Toinen elokuva, jonka katsoimme oli tietysti Disneyn Leijonakuningas. Hakuna Matata!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti