Lukukauden lopun mielenosoituksia

Jo yhdeksättä päivää (mukaan laskettuna kuninkaan synttäriarkivapaa ja virallinen vapaapäivä lipun päivä) opiskelijat osoittivat aamulla mieltään, vaikka eilen iltapäivällä pidettiin opiskelijakunnan johdolla kokous, jossa yhteisesti päätettiin palata tunneille ja iltapäivän tunnit jopa pidettiin. Vaikka yliopiston johto on kirjallisesti ilmoittanut valtion tämän kuun opiskelijatukien edelleen siirtämisestä opiskelijoiden tileille, ei pankki vielä ole rahoja siirtänyt ja on nostanut kulukorvauksia. Yliopiston sääntöjen mukaan kahden päivän mielenosoituksesta johtuva kampuksen sulkeminen ei kuitenkaan ole vielä onneksi tapahtunut. Olemme menettäneet luentoja, joita ei korvata uusilla luennoilla ja tentit ovat siirtyneet lopputenttien lukulomalle. Vappupäivänäkin on tiedossa luentoja ja ryhmätöiden esittämistä. Mieltä osoittavat opiskelijat oikeasti fyysisesti tulevat luokkiin ja tänäkin aamuna veivät paperit tenttejä kirjoittavilta opiskelijoilta ja kuljettivat opiskelijat ulos luokasta. 

Loppujen lopuksi osa opiskelijoista palasi luokkiin, mutta yhteisesti päätettiin vielä päivällä siirtää opintoja. Opiskelijat ovat pitkälti sanelleet tehtävien palautusajat ja tenttien tekoajat. Vaikka opettajilla on enemmänkin auktoriteettia kuin Suomessa, he eivät sitä käytä aikataulukysymyksissä vaan sanovat opintojen etenemisen olevan kollektiivisesti opiskelijoiden vastuulla, vaikkakin jokainen kurssi kuitenkin sääntöjen mukaan kattaa kaksi tenttiä, lopputentin, yksilötehtävän ja ryhmäesityksen, ja näissä säännöissä kuitenkin on pysytty toistaiseksi. Opiskelijoita siis yhtä aikaa huolettaa saavatko kurssit suoritetuiksi, sillä kurssin läpäisemättömyys tarkoittaa, että ensi vuonna uudestaan koko kurssi ja opiskelu on kallista, ja yhtä aikaa he vaativat että jokainen sentti on saatava vaikka pitäisi riskeerata mitä. Myös valmistuvat opiskelijat haluavat valmistua tavoiteajassa. 

Sitten säätiedoituksia. Kun aurinko on pilvessä on viileämpää, mutta päivän paistaessa noustaan edelleen hellelukemiin. Viimeaikaisten runsaiden sateiden ja rankkojen sadekuurojen vuoksi kuitenkin on  ympäri Swazimaata jouduttu istuttamaan sateen huuhtelemien maissin siementen tilalle useita kertoja uusia siemeniä. Kaikilla ei ole varaa tähän ja pelätäänkin että talvi tuo tullessaan paljon nälkäisiä Swazimaalaisia.

Durban beach city

The first and the last sunset in Durban

 Beautiful lightning, sun shining between skyscrapers. From the first morning beams until the last evening gleams, the beach avenue is full of people walking, jogging, cyckling, playing, skating, and list goes on..

 In the city in Indian Ocean coast it is a must to taste seafood plate, which by the way was super delicious!

 The name of Mayo restaurant means heart or soul. We had a very cosy evening with delicious dinner, talented traditional singers, dancers and performers with excellent customer-friendly service.

They came to sing a tongue clicking song for us.

In uShaka Marine World I took Tornado thrill ride, the highest water slide in Southern hemisphere.

The sun was shining warmly the whole weekend.

 In sea world we saw dancing dolphins, scary sharks, cute penguins and joyous seals. 

Fysioterapiaa ja toimintaterapiaa

Perjantaipäivä sujui rattoisasti tutustuessa kahden zimbabwelaisen fysioterapeutin ja yhden zimbabwelaisen toimintaterapeutin pyörittämässä RFM sairaalan fysioterapiayksikössä. Päivän aluksi puoli vuotta sitten sairaalassa aloittanut ensimmäinen toimintaterapeutti esitteli henkilökunnalle omaa työalaansa, kertoi miten toimintaterapia eroaa fysioterapiasta ja pyrki parantamaan moniammatillista yhteistyötä. Loppuaamupäivä kului potilaita vastaanottaessa, ensikertalaisia haastatellessa ja tutkiessa, pidempiaikaisia asiakkaita kuntouttaessa, liikunnallisia harjoituksia neuvoessa, hierontaa antaessa ja fyysisen toimintakyvyn kehittymistä edistäessä. Olosuhteiden vaatimattomuus ja apuvälineiden niukkuus vain antaa enemmän tilaa mielikuvitukselle. Iltapäivällä vierailimme osastoilla sänkypotilaiden luona, jotka eivät itse pääse fysioterapiapsastolle käymään ja joista lääkäri oli tehnyt lähetteet. On hankala sanoa, kuinka paljon hoitajat ottavat vastuuta osastojen potilaitten kuntouttamisesta, sillä kannustava asenne saati potilaiden avustaminen jätetään herkästi omaisten varaan.

Välireflektio

11 viikkoa Swazimaassa ovat olleet elämäni  ihmeellisimmät ja kummallisimmat viikot. Olen suunnattoman iloinen, että edessäpäin on vielä toiset 11 viikkoa. Tänään sain vaihtaa ajatuksia ja tunnelmia vastuuhenkilömme Pamelan ja muiden Diakin tyttöjen kanssa kuluneista viikoista, sillä heillä jo kotiinlähtö lähestyy.

Jokainen päivä on kielikylpy ja täynnä kulttuurien välisiä oppimiskokemuksia. Afrikkalaisten elämänilo ja asenne olemisesta samaa verta ja yhtä perhettä tarttuu. Miljoonan asukkaan maassa tämä jopa onkin enemmän ja vähemmän totta, ja kaikki tuntevat jotakin kautta toisensa. Sen takia, esim perjantainen autonkuljettajamme jäi jo saman illan aikana kiinni valheestaan olevansa sinkku, kun hänen kälynsä kertoi siskonsa olevan edelleen hänen tietääkseen naimisissa kyseisen miekkosen kanssa. Tai kun kerroin opiskelutoverilleni, että pääsiäinen kului puutarhahommissa ja hän tiesi asuinalueen perusteella saman tien kenestä on kyse. Tuntuu ihan oudolta, että kaukana pohjoisessa on maa, jossa ihmiset kokevat, että naapurin ovikellon soittaminen on ihan ylivoimaista ja tuntemattomalta vastaantulijalta kuulumisten kysyminen peljästyttää.

Suunnaton konkreettinen arjen elintasokuilu saa kuitenkin vähän väliä tuntemaan itsensä liiaksi siunatuksi ja haluamaan maailmaan ekonomista oikeudenmukaisuutta. Ihmisiä kuolee kuin heinää, mutta asiat otetaan Jumalan kädestä ja elämä jatkuu. Kristinusko valtaa alaa ja kirkot täyttyvät sanankuulijoista mutta yhtä aikaa vaikka minkämoisia poppamiehiä ja vahvoja taikaskoja edelleen löytyy. Kristinusko on vielä nuori ja karismaattiset suuntaukset suosittuja eivätkä aina johda pysyviin eettisiin muutoksiin ja arvojen näkymiseen arjen tekoina. Toisaalta uskoisin, että kyse on kulttuuristakin. Yleinen sitoutuminen kaikkeen vain on niin suuri kynnys, liekö johtuen elämisestä vahvasti käsillä olevassa hetkessä koska huomisesta ei kukaan tiedä, alhaisesta koulutustasosta ja siten mahdollisuuksien tietämisen niukkuudesta vai koska on yleisesti hyväksyttyä olla vähemmän tehokas ja tuottelias. Afrikka muuttuu juuri niin hitaasti kuin sen kulttuuri ja ihmiset. Muutosvastarinta on aina vahva missäpäin maailmaa tahansa minkä tahansa asian kanssa.

Kiina tunkee Afrikkaan kovalla voimalla ja Swazimaahan erityisesti puolestaan Taiwan. Kauppasuhteet antavat mahdollisuuden tasa-arvoiseen vuorovaikutukseen, mikä on tärkeää afrikkalaiselle itsetunnolle sillä Afrikassa yleisesti koetaan, että pitäisi katsoa kohti muuta maailmaa ja oppia heidän tavat. Jos samalla poljetaan eettisiä pelisääntöjä ja annetaan korruption kukoistaa vapaasti, ei kuitenkaan päästä kovin pitkälle. Muutenkin Afrikkalainen tyyli vain ei ole ahkeruus, kuten yleisemmin Euroopassa ja Aasiassa, ja uskoisin Afrikan aina pysyvän jälkijunassa, jos halutaan hypätä Eurooppalaiseen tai Aasialaiseen kehitykseen ilman keinoja, osaamista, innovatiivisuutta ja ymmärrystä. Samalla Aasia kuten Eurooppakin tietenkin havittelee Afrikan luonnonvaroja omaan käyttöönsä. Tänään juttelin yhden sairaanhoitajan kanssa, joka oli sitä mieltä, että yhteiskunnallisen järjestyksen takana on ihmismieli ja organisoiduissa länsimaissa on vähemmän vinksallaan olevat mielet, mutta uskaltaisin olla eri mieltä ja ajatella, että ihmisten ahneus vain on vähemmän mahdollista kontrolloidummassa, valvotummassa ja lakien noudattamista seuraavissa länsimaissa.

Meitä eurooppalaisia on 0,7 miljardia, afrikkalaisia yli miljardi ja aasialaisia 4 miljardia. Läntinen maailma on pieni vaikkakin voimakas vähemmistö maapallolla. Yhtä aikaa kun teknologian kehitys ja liikenne on tuonut koko maailman kotiovelle, on edelleen ajattelutavat ensimmäisestä ja kolmannesta maailmasta elävät vahvana niin lännessä kuin idässä, etelässä ja pohjoisessa. Voimme kuitenkin valita ajatella olevamme saman planeetan kansalaisia ja oppia toisiltamme. Afrikasta (eli Egyptistä) kerran kirjoitustaitokin levisi maailmaan. Meidän materialistista maailmaamme ei kannattaisi siirtää Afrikkaan, sillä länsimaissa on omat ongelmansa ja maailma on jo nyt pakahtumaisillaan tehokulutuksesta. Parasta on läsnä oleva ihminen, joka mahdollistaa Afrikkalaisten omavoimavaraistamisen, kestävien elintottumusten sisäistämisen, projektien käynnistämisen ja ylläpitämisen. Kyllä vain, elämä  tuntuisi kestämättömältä, jos ei joku projekti olisi koko ajan menossa ja siksi odotankin tulevia viikkoja ja uusien isompien ja pienempien projektien käynnistymistä. Ovat kuitenkin vielä niin alkutekijöissään, että paljastan vasta myöhemmin mistä on kyse.

Maistuu ihan opiskelulta

Seuraavaksi vuorossa 2 viimeistä viikkoa luentoja, ryhmätöiden esityksiä, tenttejä ja sitten loppukokeet toukokuun puolessa välissä, jota ennen viikon lukuloma. Saapuessani tänään kampukselle mulle selvisi kuitenkin, että opiskelijat ovat taas osoittaneet mieltään torstaista asti ja tänä päivänä ja huomenna ei siksi kukaan saa astua luokkahuoneeseen tai joukko mielenosoittajia poistaa luokasta. Kyse on samasta asiasta kuin viime kerralla eli yliopisto ei maksanut opiskelijoille opiskelutukia tässä kuussa.

Pidimme kuitenkin koulun sihteerin kansliassa salaa oppitunnin kyseisen henkilön johdolla, sillä viisi muuta samalle kurssille osallistuvaa viimeisen eli viidennen vuoden sairaanhoitajaopiskelijaa rahoittavat opintonsa täysin omasta pussistaan ja muutenkin yli-ikäisyyttä kokevia mielenosoittamista kohtaan ja siksi mielellään osallistuivat oppitunnille.

Kertoakseni tämän hetkisestä tilanteesta siitä uteliaasti kysellelleille vielä tarkemmin, käyn siis yhden kokonaisen päivän ja kaksi puolikasta päivää viikossa Mbabanessa luennoilla ja loput viikosta olen käyttänyt maan terveydenhuollon eri toimialoilla työskentelyyn - lähinnä tosin sairaalassa -, mutta loppusuora häämöttää ja viisi lopputenttiä pitäisi kirjoittaa kaikki kuukauden sisään. Sitten voin paremmin keskittyä ammattitaidon kartuttamiseen. Harjoittelutunteja on viime aikoina lukuisten tehtävien ja tenttien vuoksi kertynyt vähän vähemmän ja siksi olenkin iloinen että lentolipun paluupäivän voi siirtää eteenpäin.

Bayethe!

The birthday of His Majesty King is celebrated as an official holiday each year in one of the 4 parts of the kingdom. It is an opportunity to honour the King in rural areas in which traditional Swazi regiments salute him and "sibhaca" dances are held. The King, in his capacity as Chief Inspector of the Royal Swaziland Police appeared in his uniform, an unusual sight as for almost all other occasions he wore Swazi traditional costume. This year the double 45th year celebrations of both the kingdom and the king were held in Siteki, in the east of the country. 

The "emabutfo" or traditional regiments entered, singing, brandishing their shields, spears, battle axes and fighting sticks. The King's wives and daughters arrived in cars and finally the King himself arrived in, accompanied by the Commissioner of Police. He walked around the stadion, giving a military salute while Swaziland's National Anthem was being played. The King then inspected a Guard of Honour for all remarkable swazis, and gave them recognitions. The army were showing their from Chinese recently learned skills of group arrays and gun twiddling. 

After speech of the King, the festivities continued; different "Sibhaca" groups performed their vigorous stamping warrior's dances to the sound of singing and large drums. The whole afternoon and night festivities continued inside, and numerous Royal cakes were served, which I saw only in newspaper. 

 45th birthday of both the king and the kingdom. The foggy weather became worse all the time and suddenly it was impossible to see anymore to the other side of the stadium.

 Victory song includes running towards king and hitting the ground with shields and weapons to demonstrate happiness. The foggy and rainy weather made the traditional singers and dancers look like covered in mystery of the past. After victory song no other songs can be sang.

Back to the nature

This Saturday I joined a group of 2 other Finn girls and headed to Malolotja, beautiful protected Nature Reserve in the Western Swaziland, in order to do something I have never done before: extreme outdoor activity called Canopy Tour. Together with a lead guide and safety guide telling many stories about the rich fauna and flora, we had unique chance to glide through the forest canopy in one of the last mountain wilderness areas left in Swaziland. 2 and half hour Canopy Tour consisted of 11 elevated forest platforms, 10 slides and 50 metre long suspension bridge that crosses the Majolomba river.  We saw dramatic scenery encountered by striking rock formations, towering  cliff faces and views across the lush forest canopy towards the Malolotja mountain peaks. Malolotja has a wide variety of plants, mammals and bird life, including rare species such as the Forest Canary and Ground Woodpecker. Here's more info of the sport http://www.malolotjacanopytour.com/ 

After Canopy Tour, we headed up north in order to stay over night in Piggs Peak HhoHho region, where one of us is doing internship in an organization and homestead development programe called Vusumnotfo.  Vusumnotfo, whose SiSwati name means ''to restart the economy '', was founded in cooperation with traditional leaders in 1995. It envisions people empowered to improve their social and economic conditions on their own terms through sustainable methods such as savings and credit clubs, business training, and gardening. The aims are to build individual and organizational capacity so residents can identify and pursue their own development objectives then to assist progress by providing the technical land material support they ask for and increase community capacity and service delivery aimed at all children achieving ther physical, emotional, mental and social ECCD development milestones by a suitable age in its pre-schools. More info coming to this website soon http://www.vusumnotfo.org/ It was lovely to stay over night in the terrace under warm blankets surrounded by star ceiling (even mosquitoes and ants left us alone) and wake up together with the sun raise and roosters crowing to make a tour in the beautiful garden which was covered in mysterious darkness in previous day of arrival.

Sunday was a day of culture and art, with a visit to Yebo Art Gallery, Finnish Consulate and its restaurant and Cultural Village in Mantenga. Here you find more info about the art gallery http://yeboswaziland.com/ In cultural village me, my Danish roomies, Zakhele, Kevin and Barbara (nursing teacher and visitor from US building similar partnership than Diak has) learned some Swazi dances and songs and learned for instance that in traditional Swazi homestead the wifes had separate tents for cooking and bear-making, the girls tent was closest to the gate so that the enemy would be busy proposing the girls when trying to come surprize the habitants, the word of old grandparents was law and smoking marihuana revealed to men which direction to go hunting.

In rememberance of Florence Nightingale

Today 43 First Year nursing class, males wearing stripes and females wearing capes, all holding candles to symbolize light of being and lamp that Florence Nightingale used to move around when checking her patients and give them hope, made a pledge in order to go their first practicals and start profession of nursing. The theme for this year's Capping and Striping ceremony was ''From Evidence to Nursing Action''. Beautiful ceremony consisted of dancing, choir and soloist singing, drama, speeches, prayer, National Anthem and the main part: nursing students promising in unison with Florence Nightingales words to be eyes for those who cannot see, feet for those who cannot walk, mouth for those unable to talk and hope for those in despair.  Students were reminded of the importance and philosophy of their work as well as the challenges particularly in Swaziland were the responsibility on the shoulders of nurses is big due to huge need of health care professionals and lack of resources. But today was a day of joy and the full Kwaluzeni campus Imperium sport hall audience was singing and dancing along and supporting the students with many aplodes and shouts, and students responding with glad smiles and singing and dancing from the bottom of their hearts.

Todays orphans, tomorrows leaders

Swaziland is having a crisis concerning the orphanage situation. Statistics report that one in three persons are infected and 8,000 children are orphaned monthly. The surrounding nations like South Africa and Botswana have governments with resources able to provide child support of about US$120 monthly to the orphans living with relatives or strangers but the Swaziland Government is not able to do so. Funds once available to help orphans has gone thousands of children were sent home before the end of the school year due to lack of funds to pay school fees, adding to the losses of hope for the future to the children of this nation.

Today I had a priviledge to meet Doctor Elizabeth Hynd, the founder and director of New Hope center, which started from zero in 1993. Doctor Hynd is the grandchild of the founder of Raleigh Fitkin Memorial Hospital (from that time still some red brick old hospital buildings are left that her grandmother baked in small owen) and child of his son who renovated or actually built new buildings for the hospital. At that time the numbers of orphanages were still manageable with aunts and oncles alive. Now, added to the fact that it is not possible to adopt orphans anymore because government wanted to stricken the law to avoid human trafficking, it was decided that orphans can move to orphanages only after consultation of social worker, which is basically a process of months in a country with lack of both human and economical resources.

Elizabeth moved back to Swaziland in 1993 with a vision of an orphanage and due to numerous miracles throughout the story starting from building a wooden house in a country where it just isn’t the habit today New Hope Center has grown to be a home, school, training center and farm for hundreds of children based on gifts from warm-hearted individuals from all over the world. The mission of the New Hope Center is to provide a permanent home for orphaned and abandoned children, and to raise these children with love, education and a Biblical foundation, so that they are ready to lead Swaziland out of these difficult times and into a bright future. The aim is that these orphaned children will be the Godly leaders of African nations in the years to come. In the end of this month New Hope Center is going to have voluntary nurse, which I find very important, when nursing little and smaller scars and skin problems and wondering who teaches first aid, hygiene and sexual education to all these lovely smaller and bigger children.

Please read the amazing stories and more details of the New Hope from their website: http://www.newhopeswaziland.com/default.asp

Strategical measures

After 2 months working in RFM and studying the facts through it's easier to answer all the questions of my dear colleagues concerning the hospital, so hopefully your curiosity is well-fed after reading this.

Swaziland Nazarene Health Institutions (SNHI) is made up of 3 institutions: the Raleigh Fitkin Memorial (RFM) Hospital, Community Health Services clinics, and the Nazarene College of Nursing. RFM Hospital is a non-governmental and non-profit making institution, founded in 1926 by the Church of the Nazarene as an emergency intervention for health problems that were encountered at that time. It has expanded over the years, and now serves as a referral hospital for the 17 regional Nazarene clinics and further serves as a teaching hospital for the nursing college. SNHI works to provide primary, secondary, tertiary and spiritual health care services to the poorest and neediest members of the community, those who cannot afford to go to private clinics and hospitals. 

                      

RFM is substantially subvented by the government of Swaziland. It is approximately 7000 square metres in area of clinical buildings and 2300 square metres of support buildings. It has 350 beds with an occupancy rate of 65-70% per month. Around 500 clients visit the out patient departments on a daily basis. It provides medical, surgical, paediatrics, obstetrics, intensive care, emergency and rehabilitative services for a 24 hour period, social welfare and post mortem services for the entire region. The hospital employs around 520 personnel, including about 30 doctors, over 200 nurses, and 3 social workers. Between 20-25 babies are delivered per day (which is more than any other health facility in Swaziland) and the hospital provides emergency and trauma treatment for the majority of road accident victims in the country also. At least 65% of patients coming to RFM are HIV+ and are suffering from HIV related conditions such as skin disorders, TB and meningo-encephalitis.

Thanks for unknown author of RFM information sheets who helped me to contribute to gather this information.

Heinäkaton ja häikäisevän upean tähtitaivaan alla

En olisi ikinä voinut kuvitella että taivas voisi olla niin täynnä suuria loistavia tähtiä ja linnunratakin paljain silmin erotettavissa kuin iltasella Hlanen kansallispuistossa kävellessämme safariravintolasta maistettuamme impalaa nukkumaan hutiin eli heinäkattoiseen mökkiimme eläinten äänet ympärillämme. Liekö taivas täällä lähempänä, vai oikeasti aina yhtä kaunis, mutta oli joka tapauksessa äärettömän vaikuttavaa olla ihailemassa niin mielettömän upeaa taivaankantta.

Sunnuntai-aamulla heräsimme viideltä ja ajoimme suurilla maastoautoilla kostean, äänet tasoittavan sumun keskellä safariportista aavemaisen luonnon keskelle, jossa tarkkasilmäinen kuskimme välillä erotti liikahtavan varjon puusta tai pensaasta ja tunnisti eläimeksi kertoen samalla mielenkiintoisia yksityiskohtia leijonan takakorvien tummien täplien tarkoituksesta pentujen suunnistuksen helpottamiseksi joidenkin elefanttien syöksyhampaattomuuteen,  koska satojen vuosien metsästyksen vuoksi geenit ovat tulleet siihen tulokseen, että on turvallisempaa syntyä ilman niitä. Kämmenen kokoiset hämähäkit olivat rakentaneet vahvoja, vesipisaroiden koristamia hämähäkin seittejä, joita auto toisinaan katkoi ajaessaan kuoppaista tietä villin luonnon keskellä. Auringon nousun saattoi havaita vain valon määrän lisääntymisenä. Saapuessamme takaisin kahdeksan aikaan, äkkiä sumu hälveni ja saimme sulatella kohmeesta auringon lämpimissä säteissä. Nyt voikin taas elämysten keskeltä palata opintojen pariin.

 Kuherteleva leijonapari.

 Invalidielefantti, joka on menettänyt toisen syöksyhampaansa. Uutta ei kasva tilalle.

Lähes metrin mittaisin terävin sarvin varustetut, paksunahkaiset, huononäköiset sarvikuonot olivat hurja näky sumun keskellä kääntäessä päätä meidän suuntaan. Silmät ovat pään sivuilla, mikä huonontaa näkökykyä.

 Majesteettinen, sumun ympäröimä, pitkäkaulainen kirahvi kurkisteli puiden ylitse.

Hipot haukottelevat ja köllöttelevät vedessä auringon paisteessa.

Syksy lähestyy

2 kuukautta täynnä ja ensimmäistä kertaa ajatus riisistä ja kanasta ja aamuiset  maapähkinäpaahtoleivät tuntui siltä että on aika uusien mausteiden, jotta tulisi vaihtelua, ja aamupaahtoleipien tilalle vaihtuivat toastit ja kana sai rinnalleen guacamolea ja peri periä. (avokadokausi on jo ohi, mutta löysin sattumalta katukauppiaan, jolla oli vielä avokadoja myynnissä) Kaksi kuukautta takana ja ensimmäistä kertaa aamulla tuntui ilma raikkaalta kun lämpötila oli yön aikana tippunut jopa alle 10 asteen vaikka päivällä nousikin tuttuun tapaan yli 20 asteen. (Paikalliset ovat jo kaivaneet toppatakit ja talvisaappaat esille.) Kaksi kuukautta täynnä ja ensimmäistä kertaa sairaala oli ilman vettä päivällä, sähköthän menee vähän väliä sillä vielä on rajuja ukkosilmoja vaikka onneksi tulevatkin aika nopeasti takaisin ja nettikin pitää pintansa eikä katkea kuin hetkeksi.

Jälkimmäiseen kuukauteen on mahtunut lisääntyvää paahtamista koulutehtävien parissa. Tenttejä on vähintään yksi per viikko plus kirjallisia yksilö- ja ryhmätehtäviä. Yllättävän hyvin aikatauluista pidetään kiinni vaikka aikakäsitykset muuten on löysiä yleisesti ottaen ja luentojen kanssa on miten sattuu, välillä pidetään välillä ei, yleensä ainakin yksi kolmasosa luennosta menee taukoihin, opettajan myöhästymiseen ja/tai luennon lopettamiseen reilusti ajoissa. Valtavasti uutta olen kuitenkin oppinut niin terveysalan hallinnosta, epidemiologiasta, tarttuvista taudeista, sosiologiasta kuin psykoterapiasta viimeksi tänään diakonisen sairaanhoitajan näkökulmasta hyödyllistä tietoa ihmisen spirituaaliteettisestä ulottuvuudesta. Englanninkielinen terminologiasanastoni on laajentanut, olen pysynyt opintojen tahdissa ja samalla tutustunut paremmin myös koulukavereihin, joilla on tosi mielenkiintoisia elämäntarinoita nuoreen ikään nähden.

Viimeiseen kuukauteen on mahtunut syvällisempää tutustumista Swazimaalaiseen ruokavalioon alkaen paikallisesta maanviljelyksestä ja puutarhan istuttamisesta jatkuen paikallisen keittokirjan kirjoittajan opukseen tutustumiseen sekä lukemalla että ruokia maistelemalla.

Kuukausi on sisältänyt ympäristöterveyden edistämistä ympäristötietoisuutta lisäävän puistotapahtuman ja kulkueen muodossa, kierrätystä lapsille opettaen sekä tutustuen paikallisiin tiedotusorganisaatioihin, opiskelijoiden ympäristöjärjestöihin ja Turun ammattikorkeakoulun kuivakäymäläprojektiin.

Kuukauteen on mahtunut terveyden edistämistä niin hyväntekeväisyysillallisella, Wellness Centereihin vierailemalla, mobiiliteknologiaprojektia fasilitoimalla kuin sairaalan laaturyhmän materiaaleja urakoimalla. 

Ei tarvittu kuin kaksi kuukautta ja iltaisin luennoilta paluu maailman hämärtyessä sairaalan yläkertaan tuntuu ihanan kotoisalta. Aurinko on alkanut tippumaan taivaalta nopeammin ja välillä on kiire ehtiä kämpille ennen pimeää. Täyspimeys on jo puoli seitsemältä. Ollaan myös kämppisten kanssa ahkerasti yritetty tehdä itseämme tunnetuksi kaupungin terveysalan henkilökunnan keskuudessa ja usein saattaa joku pistäytyä käymään myöhäisiltapäivisin työvuoron loputtua tai kutsuttuna illalliselle tullessa unohtuen viiden minuutin sijaan viideksikymmeneksi parantamaan maailmaa. On aina yhtä rakastettavaa kuinka ihmisillä on aikaa toisilleen, deadlinejen takia voidaan vaikka valvoa yöllä, mutta aina voi kiireettömästi kunnolla tervehtiä tuttuja ja vaihtaa sanan jos kolmannenkin kuulumisia. Paikallisilla on muuten ihan uskomattoman hyvä kasvo- ja nimimuisti ja taksikuljettajakin tai kaupanmyyjä, jonka kanssa on vaihtanut pari sanaa jo seuraavalla kerralla on yhtä hymyä jo kaukaa uudestaan nähdessä. Swazimaalaisten nimissä on kuitenkin vielä tekemistä, kielen naksautuksia saa vielä kahdenkin kuukauden jälkeen harjoitella tosissaan.