En olisi ikinä voinut kuvitella että taivas voisi olla niin täynnä suuria loistavia tähtiä ja linnunratakin paljain silmin erotettavissa kuin iltasella Hlanen kansallispuistossa kävellessämme safariravintolasta maistettuamme impalaa nukkumaan hutiin eli heinäkattoiseen mökkiimme eläinten äänet ympärillämme. Liekö taivas täällä lähempänä, vai oikeasti aina yhtä kaunis, mutta oli joka tapauksessa äärettömän vaikuttavaa olla ihailemassa niin mielettömän upeaa taivaankantta.
Sunnuntai-aamulla heräsimme viideltä ja ajoimme suurilla maastoautoilla kostean, äänet tasoittavan sumun keskellä safariportista aavemaisen luonnon keskelle, jossa tarkkasilmäinen kuskimme välillä erotti liikahtavan varjon puusta tai pensaasta ja tunnisti eläimeksi kertoen samalla mielenkiintoisia yksityiskohtia leijonan takakorvien tummien täplien tarkoituksesta pentujen suunnistuksen helpottamiseksi joidenkin elefanttien syöksyhampaattomuuteen, koska satojen vuosien metsästyksen vuoksi geenit ovat tulleet siihen tulokseen, että on turvallisempaa syntyä ilman niitä. Kämmenen kokoiset hämähäkit olivat rakentaneet vahvoja, vesipisaroiden koristamia hämähäkin seittejä, joita auto toisinaan katkoi ajaessaan kuoppaista tietä villin luonnon keskellä. Auringon nousun saattoi havaita vain valon määrän lisääntymisenä. Saapuessamme takaisin kahdeksan aikaan, äkkiä sumu hälveni ja saimme sulatella kohmeesta auringon lämpimissä säteissä. Nyt voikin taas elämysten keskeltä palata opintojen pariin.
Kuherteleva leijonapari.
Invalidielefantti, joka on menettänyt toisen syöksyhampaansa. Uutta ei kasva tilalle.
Lähes metrin mittaisin terävin sarvin varustetut, paksunahkaiset, huononäköiset sarvikuonot olivat hurja näky sumun keskellä kääntäessä päätä meidän suuntaan. Silmät ovat pään sivuilla, mikä huonontaa näkökykyä.
Majesteettinen, sumun ympäröimä, pitkäkaulainen kirahvi kurkisteli puiden ylitse.
Hipot haukottelevat ja köllöttelevät vedessä auringon paisteessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti